Ansiot

Ansiot ja siunaukset, kuka on kaiken takana?

Ajattelet ehkä, että minulla on olut hyvä tuuri kun olen saanut kaikkea yllin kyllin. Oletko tullut ajatelleeksi, että ehkä sinulla onkin ollut siunaus. Kenties sinun puolestasi on rukoiltu. Olet ehkä rukoillut itsekin tai joku läheisesi on rukoillut puolestasi.

Kysyin aluksi, kuka on kaiken takana. Vastaan, että meidän Luojamme on kaiken takana. Tätä tosiasiaa ei voida syrjäyttää. Onko Luojamme passiivinen taustavaikuttaja, joka on aina hiljaa ja antaa asioiden vain tapahtua. Ei ole. Rajansa on kaikella, myös siunauksilla. Jos ajattelemme, ettei meidän tarvitse olla kiitollinen muille kuin itsellemme omista ansioistamme, niin saatamme olla kulkemassa kohti kovia aikoja. Jumala ei tätä menoa aio katsella ikuisesti, siksi Hän puhuttelee meitä ankarin sanoin:

 

Katsokaa kuinka nimeäni pilkataan, kuinka lokaan vedetään. Olen Jumala, joka olen

ensimmäinen ja viimeinen. Joka loin taivaan ja maan, kaiken näkyväisen ja näkymättömän.

Minäkö alistuisin astinlaudaksenne? Sanon teille. En.

Kauan olen menoanne katsellut, kauan muutosta odottanut. Ette kansana ole tehneet elettäkään Minun puoleeni, vaan riettaudessanne karkeloineet.

Tänään on päivä jolloin pysäytän teidät, jolloin kerron tilinteosta. Ne ylensyöntipäivät ovat takana. Eteenne annan ajan koska taskunne tyhjenevät, jolloin kukkaronne pohjaan tulee reikä ja euronne valuvat käsistänne. Nöyryytys on edessänne. Olette kopeana kulkeneet, itsevarmoina astelleet. Ette ole hyviä päiviä kädestäni ottaneet, vaan omaksi ansioksenne kuitanneet. Ei ole mieleenne tullut, mistä yltäkylläiset päivät olette saaneet. Itse luulitte aikaansaaneenne. Ei ollut niin, vaan Minun, Jumalanne siunaamana saitte kokea maallista runsautta. Minun kädestäni saitte aina vain enemmän. Ei tullut mieleenne antaja, ei siunaaja, omiin ansioihinne luotitte.

Nyt on päivä edessänne, kun nostan siunaavan käteni yltänne. Saatte omin avuin ja oman viisautenne varassa edetä.

Esi-isänne tunsivat Minut, he tulivat tarpeinensa eteeni, saivat tarvitsemansa ja kiittäen ja nimeäni korottaen jatkoivat matkaansa. Heidän elämäntyötään jatkatte. Heidän siunauksensa ovat olleet teillä matkaanne kannattelemassa.

Mitä te jätätte lapsillenne? Pysähtykää ja katsokaa. Seuraaville sukupolville jätätte tyhjät reikäiset säkit, ahneuden ja mammonan jumalalle pyhitetyt. Kaikki taskunne tyhjinä anelette euroja naapureiltanne. Annan teidän kokea tämän nöyryytyksen kopeutenne palkkana.

Itsevarmoina ja tietoisina neuvoitte.

Ei tullut mieleenne kääntyä Jumalan puoleen ja kiittää runsaista maallisista lahjoistani. Ei tullut mieleenne kuka on Hän, jolla on kullat ja hopeat. Itseänne katsoitte, omin avuin luulitte mammonanne karttuneen. Tämä jumalanne, jonka olette kiittämättöminä rakentaneet, on sortuva.

Puhallan sen kuin tomuhiukkasen tuuleen.

Älä tee itsellesi jumalan kuvaa, älä mitään, mitä kumarrat. Ne kaikki ovat kuolleita, eivät vastaa pyyntöihisi, eivät ole hädän hetkellä apunasi. Se kaikki mitä ahneudessasi kokosit, on tulelle tallennettu, siitä ei ole jäävä kipinääkään jäljelle.

Se mitä taivaan kartanoihin tallensit, on tuottava hedelmää. Se on oleva siunaukseksi lapsillesi ja lastesi lapsille. Se on oleva tallennettuna itsellesi iäisyyteen.

Sanani sanoo: Etsikää ensin Jumalaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin kaikki muukin teille annetaan.

Pysähdy ja katso mikä on tärkein. Mikä on ensimmäinen elämässäsi, olenko se Minä Elävä Jumala, vai onko joku muu saanut paikkani.

Pysähdy ja tee tilintarkastus, vaakaa asiasi, mikä jää nettopuolelle, mikä painaa eniten.

 

 Sivun alkuun